ProUpin juuret ovat syvällä suomalaisessa maaperässä ja metsässä.

Historia ProUpin takaa kantaa juurensa 70-luvulta, kun yrittäjät Martti ja Pirjo Haapala saivat ajatuksen ”kaikkea maasta ja puusta”. He perustivat yrityksen Kynkään puu ja puutarha Ky:n vuonna 1977.

Puusta tehtiin kangaspuita ja maasta tuli niin luomutomaatteja kuin kesäkukkia. 80-luvun Suomessa oli puute laadukkaista ikkunoista ja ovista. Haapalat näkivät tässä markkinaraon ja alkoivat valmistamaan niitä. Yrityksestä tuli nopeasti edelläkävijä suomalaisessa puusepänteollisuudessa.

Profin puhui ja teki työtä vahvasti suomalaisen monimuotoisen metsänkasvatuksen puolesta. Yrityksen ja tuotemerkin nimeksi valikoitui Suomessa ja kansainvälisesti tunnettu Profin Oy, joka kuvaa suomen puolesta ammattimaisesti.

Estetiikka on ohjannut ja ollut kantavana voimana Profin Oy:n kasvussa ja tuotteiden menestyksessä sekä kansainvälistymisessä. Vuonna 2012 yrityksessä tehtiin sukupolven vaihdos ja toimitusjohtajaksi tuli Martin veljenpoika Mikko Haapala. 

tree, forest, nature, ecology, pine, oak
1977

Martti ja Pirjo Haapalan kipinä yrittäjyyteen syntyi ajatuksesta "kaikkea maasta ja puusta"

tree, park, forest, leaves, nature, ecology
1980-luku

Keskityimme valmistamaan puisia lastenleluja ja Kyngäs kangaspuita sekä kasvihuoneissa kasvatettiin luomutuotteita

mountain, tree, bush, sun, sunny, landscape
1990-luku

Suomen vaikeimpina aikoina osattiin katsoa tulevaisuuteen ja markkinoita haettiin Aasiasta, lähinnä Japanista. Kotimaassa ja Venäjän markkinoilla keskityttiin vaativien restarointi ikkunoiden valmistukseen

grow, bean, seed, plant, nature, ecology
2000-luku

2000-luvun alkumetreillä Profin keskitti toimintansa vahvasti puuteollisuuden vientimarkkinaan ulkoliukuovi tuoteperheellä

branch, tree, leaves, leaf, nature, ecology
2010-luku

Lanseerattiin täysin uusi ja innovatiivinen vielä tänäkin päivänä toimiva 5-in-1 Profin building system. Vuonna 2018 Profin liiketoiminta siirtyi Inwido AB:ta, joka on Euroopan suurin ikkuna- ja ovivalmistaja